tiistai 26. toukokuuta 2015

16. top

Lisäsin uutta tekstiä nettisivulle ja korvasin vanhentuneet tekstit ja lisäsin muutaman uuden artikkelin nettisivulle. Myös puuttuvia ja uusia valikoita/linkityksiä tuli tehtyä sivuston mukavuuden lisäämiseksi.

15. top

Päivän aikana tuli muokattua kuvia nettisivulle sopivaksi. Kuvat lisättiin palvelimelle ja nettisivulle tehtiin uusi galleria kuvista. Myös kävin läpi videoita jotka olisivat sopivia nettisivulle ja upotin videot youtubesta.

lauantai 23. toukokuuta 2015

14. top

Tänään eli perjantaina menimme takasin Tavastialle ja työskentelimme päivän It-tuessa. Päivään kuului rikkinäisen tietokoneen nouto huoltoon projektoreiden filttereiden putsausta ja lamppujen tarkastus. Myös tänään saimme vastauksia sähköpostiin ja kävimme pienen skype keskustelun Akác-tanyan nettisivuista. Sovimme, että pidämme skype keskustelun seuraavan viikon alussa.

13. top

Kotisivujen korjaus jatkui. Lisäsin muutaman kuvan ja korjailin virheellistä tekstiä. Vastausta englannin ja unkarin kielisiä sivustoja ei ole vielä toimitettu näin ollen päivä työn tekoon tuli stoppi.

12. top

20.5 keskiviikkona saimme iltapäivästä viimeiset materiaalit, jotka lisäsimme sivustolle. Kävimme myös keskustelua mitä sivustolle vielä olisi tehtävissä. Sivuston tekeminen hiukan hidastui, koska edellinen sivuston tekijä ei ollut vieläkään vastannut viesteisiin jota lähetimme hänelle.

keskiviikko 20. toukokuuta 2015

11. top

Päivän teemana oli viimeistellä 19. päivän tavoite eli saada Suomenkieliset sivut valmiiksi. Sivusto valmistui ihan ajallaan lukuun ottamatta 1 tekstiä jota ei koskaan toimitettu. Kuvien lisäyksien ja muiden pikku korjaus töiden jälkeen sivusto on nyt päivitetty ohjeiden mukaan. Tämän jälkeen voimme aloittaa Unkarin ja Englannin kielisten sivustojen luomisen.

maanantai 18. toukokuuta 2015

10. top

Aloitimme päivän käymällä läpi mitä nettisivulle pitää vielä tehdä ja mikä on jo tehty. Pidimme pienen kokouksen skypen välityksellä asiasta. Päivä työnä oli käydä sivusto läpi korjailla sivustoa tarvittaessa. Myös lisäsin sivustolle uusia kuvia, linkkejä ja gallerioita retket osioon.

torstai 14. toukokuuta 2015

9. top

Päivän teemana oli käydä nettisivu läpi etsien rikkinäisiä koodin pätkiä tai ei toivottuja lisä elementtejä. Ei toivottuisiin elementteisiin sisältyi vanhat widget galleriat ja muut sisällöt. Päivän loppu aika menikin kuvien mukkaamiseen nettisivulle sopiviksi.

keskiviikko 13. toukokuuta 2015

8. top

Tänä päivänä sivustolle lisättiin uusia linkkejä ja valikoita. Tämän tarkoitus oli helpottaa sivuston käyttöä esim. suora linkki info sivulta varaus sivulle. Myös kun sivusto sisältää paljon tekstiä lisäsimme linkkejä joilla pääsee helpommin suoraan käsiksi tekstiin jota on hakemassa. Hieno mainos lisättiin vielä viimeistelyksi sivulle.

tiistai 12. toukokuuta 2015

7. top

Hevos galleria saatiin tehtyä loppuun asti. Sivustolle myös lisäiltiin uusia kuvia. Myös pieniä paikkaus hommia esim. tekstin siistimistä, hinnasto taulukon uudelleen teko.

6. top

Hevos gallerioiden tekeminen jatkui. Kun galleria oli valittu piti koko sivulle jokanen vanha rikkinäinen galleria vaihtaa uuteen toimivaan. Myös tekstin ja kuvien lisäys jatkui normaaliin tahtiin.

maanantai 11. toukokuuta 2015

5. top

Päivä meni gallerioiden lisäämisessä ja ylimääräinen laatikko bugiin löydettiin ratkaisu. Ratkaisu tällä hetkellä on vaan kierto ongelmalle jota nykyinen gallerian/Joomlan versio aiheuttaa gallerian luonnin yhteydessä. Tämä bugi valitettavasti hidastaa aikapaljon työntekoa kun pitää korjata monesta galleriasta virheen aiheuttava ylimääräinen koodi.

perjantai 8. toukokuuta 2015

4. Top

Tänä päivänä jatkettiin gallerioiden bugi selvitystä. Selvisi, että extra laatikon aiheutti "<script></script>" niminen koodin pätkä ilman tuota Joomlan widgetit eivät toimi?

Kun galleriat oli käyty läpi valitsimme yhteisesti sopivan gallerian nettisivulle ja pistimme saman näköisen gallerian jokaiseen tarvitsemaamme kohtaan. Myös tuli lisättyä ja korjattua teksti aineistoa sivulle.

keskiviikko 6. toukokuuta 2015

3. top

Tänään kävimme läpi mitä nettisivulle tarvitsee vielä tehdä ja yritimme saada selkoa ohjeistuksesta.
Suurin osa päivästä meni kuva gallerian korjaamis yrityksiin. Alkoi siitä, että vanha galleria korvattiin toisella koska vanhan gallerian koodi oli ilmeisesti bugista ja pisti ruman näköisiä php-virheitä nettisivulle. Kun galleria oli vaihdettuu uuteen ilmeni uusi ongelma. Gallerian ympärille tuli omituiset tyhjät laatikot. Ensimmäiset laatikot sai poistettua sellain, että meni code editorilla poistamaan <p> ja </ p>, mutta toisista ei toistaiseksi eroon päästy.








Kuvassa näkyy galleria ja mitä outouksia siihen jäi.
Tuli samana päivänä myös tehtyä tekstin lisäys ja korjauksia.

2. Työssäoppimis päivä

Olin vielä aamupäivän auttamassa Koulutuskuntayhtymä Tavastia, IT-palvelussa. Yritettiin selvitellä mikä aiheutti verkon tilttaamisen. Syyksi ilmeni jokin DHCP palvelin mahdollisesti jokin reititin kytketty väärin. Tämä reititin tai kone jakoi 10.0.0.1 IP alkuista osoitetta joka sekoitti vain joitain metalli luokan koneita. Emme pystyneet paikantamaan laitetta ainakaan aamupäivällä, koska siihen ei saanut etäyhteyttä.

Iltapäivällä siirryin takaisin tekemään Akác-tanyan nettisivuja. Muokkasin kuvia nettisivu ystävällisiksi ja siirsin ne palvelimelle oikeisiin gallerioisiin.

1. Työssäoppimis päivä

Aloitin työssäoppimisen Koulutuskuntayhtymä Tavastia, IT-palvelut. 

Ensimmäisenä päivänä aloitin päivän asentamalla kannettavan tietokoneen,telakan ja näytön paikoilleen. Tämän jälkeen menimme Lyseon lukioon nollaamaan bios salsanoja. Siinä samalla menimme noutamaan tulostimia ja tarkistimme 1 tietokoneen hyvin voinnin.

Myöhemmin iltapäivällä menin asentamaan puuttuvat johdot tietokoneeseen, että oppitunin esitys olisi mahdollista. Jäin myös ohjaamaan opettajaa tietokoneen käytössä.